Frederik Thiele: Mies, jonka tehtävänä ovat silmälasit

Hän käytännössä syntyi lasit päässä. Nyt Frederik Thiele päätti tuoda tyylikkäät lukulasit suoraan kuluttajien kotiovelle. Hän sai tämän ajatuksen Kööpenhaminan lentoasemassa sijaitsevassa myymälässään.

Aluksi hänen tarkoituksensa oli myydä hintavia aurinkolaseja matkaajille, jotka tarvitsivat loppusilauksen asukokoelmaansa ennen eksoottista ja ylihintaista lomaa. Sen sijaan matkaajat saapuivat tähän aurinkolasiliikkeeseen etsimään jotain aivan muuta:

”Asiakkaat ryntäsivät sisään ostamaan lukulaseja. Useimmiten he jonottivat ostaakseen halpoja laseja korvaamaan kotiin unohtuneet, ja joita ilman lomasta ei tulisi mitään. Myimme lopulta tuhansia lukulaseja, mikä ylitti odotuksemme täysin! Lukulasimme olivat aluksi myymälämme takanurkassa”, Frederik kertoi.

Lopulta puolet Frederik Thielen myymälästä kattoivat puolet sen tuotosta.


”Yllätyin kovasti edullisten lukulasien kovasta kysynnästä! En ollut aiemmin lainkaan tietoinen siitä, ja tähän asti lukulasit olivat olleet myytävänä lähinnä kakkostuotteena aurinkolasien lisäksi”, hän myönsi.

Lentoaseman asiakkaiden suuri lukumäärä avasi Frederikin silmät. Hän oli tehnyt työtä lasien parissa vuosikymmenten ajan, mutta nyt hänen edessään avautui tyystin uusi liiketoimintatilaisuus.

”Otin selvää, millaisia lukulaseja markkinoilla oli saatavilla, jonka jälkeen aloin kiertämään maata tutustuakseni eri myymälöiden valikoimiin. Olin varma, että kykenisin parempaan. Kukaan vähittäismyyntialalla ei tähän mennessä ollut juurikaan kiinnittänyt huomiota lukulaseihin.”

Elinikä lasien parissa

Frederik Thielen voi käytännössä sanoa syntyneen alalle! Kuten sukunimestä voi jo päätellä, Frederikin suku kehitti tanskalaisen Thiele-silmälasimyymäläketjun, joka on 200 vuoden toiminnan myötä Tanskan vanhin optikkoyritys.

Työskenneltyään vuosikausia perheyrityksessä Frederik perusti oman, pienemmän silmälasimyymälöiden ketjun nimeltä 3 optik, joka koostui 6 myymälästä, joista jotkut sijaitsivat tanskalaisella lentoasemalla. Työskennellessään pääosin hintavia laseja myyvässä 3 optikikissa Frederikin kiinnostus lukulaseja kohtaan syveni.


Frederik Thiele & Luxreaders

Frederik Thiele on vuodesta 2018 lähtien ollut mukana LUXREADERSissa, jonka Tanskan kauppakamari nimesi vuonna 2020 maan toiseksi parhaaksi digitaaliseksi yritykseksi. LUXREADERSin tarkoitus on tarjota asiakkailleen laadukkaita lukulaseja suoraan kotiovelle samaan hintaan kuin supermarketin hyllyltä tai muusta vähittäismyymälästä ostettuina.


Paljon potentiaalia

Viime aikoina lukulasien suosio ja markkinat ovat kasvaneet räjähdysmäisesti, ja valmislaseja myydään kaikkialla – niitä löytyy niin supermarketeista kuin kalliista muotiliikkeistä. Frederik Thiele huomasi useimpien silmälasien olevan surkeaa tasoa, ja niiden design oli kyseenalaista luokkaa. Lasien yleisesti huono laatu ja design sekä suuret ihmisjoukot, jotka nojautuivat vahvasti lukulasien käyttöön, innoittivat Thielen aloittamaan matkan silmälasien maailmaan vuonna 2017.

"Lukulasien myyntiluvut ovat täysin surrealistisia! Ongelma ei kosketa vain lukuongelmista kärsiviä tanskalaisia, vaan kyseessä on maailmanlaajuinen ongelma. Pelkästään Euroopassa tuotetaan vuosittain 400 miljoonaa silmälasiparia. Valitettavasti valtaosa niistä on halpoja ja huonolaatuisia laseja, jotka näyttävät vielä rumilta!" hän kertoi.

 

Tuntuu hyvältä ja näyttää hyvältä

Silloin Frederik Thiele otti yhteyttä ystäväänsä, sijoittaja Thomas Olseniin, selvittääkseen, voisivatko he yhdessä mullistaa silmälasimarkkinat. He halusivat uudistaa lukulasien ostamisen käytänteet ja luoda palvelun, jonka design ja laatu olisivat vertaansa vailla, mutta joka olisi silti edullinen vaihtoehto.

Itselleen asettamiensa kovien odotusten saattelemana he tulivat nopeasti siihen johtopäätökseen, että paras ratkaisu olisi perustaa verkkokauppa. Vuonna 2018 he aloittivat yhteistyön Nickin ja Alexander Duen kanssa, jotka ovat molemmat erikoistuneet verkkokaupankäyntiin. Yhteistyön tuloksena syntyi uusi brändi nimeltä LUXREADERS – täysin digitaalinen silmälasikauppa. Modernin teknologian ansiosta asiakkaat voivat kokeilla lukulaseja virtuaalisen peilin avulla, ja näin he voivat löytää tarpeisiinsa parhaiten sopivat muodot ja värit.

"Teimme läpimurron kehittämällämme 'Try-on'-sovitusteknologialla, jolla asiakkaat saavat parhaan mahdollisen digitaalisen kokemuksen. Tavoitteenamme on myös ollut vastata normaalien lukulasien hintatasoon – verkkokaupastamme vain löytyy paljon parempia tuotteita", Thiele kertoi aiheesta.

Laatupuolen lisäksi Frederik Thiele yhteistyökumppaneineen on yrittänyt tuottaa laajan valikoiman tyylejä, jotta eri tilanteisiin ja tapahtumiin löytyisi sopivat lasit. Valikoimasta löytyy laseja esimerkiksi pitkään päivään puutarhanhoidon parissa, juhlatilaisuuksiin tai työskentelyyn konttorissa.

"Olemme yrittäneet taistella ajatusta vastaan, että lukulasit ovat vääjäämätön tietyssä elämänvaiheessa. Otimme kehittelyyn asian, jota pidetään melko epäseksikkäänä, ja yritimme tehdä siitä tyylikkään. Pyrkimyksenä on ollut luoda kokemus, josta ylimääräinen monimutkaisuus on riisuttu, mikä helpottaa ensikertalaisen ostopäätöstä. Haluamme, että asiakkaamme ajattelevat: 'Hei, nämähän ovat oikeastaan ihan hienot.'", Frederik kommentoi.

Vaikean alun jälkeen näyttäisi siltä kuin Frederikin visio olisi käymässä toteen. Tällä hetkellä LUXREADERS myy silmälasejaan verkossa yli kymmenessä maassa ja voi toimittaa lasit asiakkaille nopeasti riippumatta asiakkaiden sijainnista.

"Tämä projekti oli hyvin vaikeaa polkaista kunnolla käyntiin, sillä hintojen pitäminen matalalla ja laatutaso korkeana osoittautui vaativaksi. Vihdoin aletaan olla voiton puolella, ja kova työ palkitaan. Joinain päivinä myymme satoja laseja ja kaduilla näemme jo ihmisten pitävän niitä. Itse innostun suuresti nähdessäni koteloita ja laseja kaupungilla tai telkkarissa! Yritystoimintamme vie uusiin määränpäihin jatkuvasti, ja olen siitä todella ylpeä."

 

Löytä lukulasit

Tunnisteet: Through The Lenses